sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Jämäkuun pistetili, vai grammatilikö se on, avattu :)

Hiljaista on ollut, siihenkin löytyy syy, josta kerron viimeisenä. Jämäkuuhun lähdin kuitenkin mukaan ja tämmöisen kassillisen keräsin jämiä valmiiksi. Näitä en lähtenyt punnitsemaan, en vaan jaksanut.
 Yhdet sukat olen jo saanut valmiiksi. Näihin sain kulumaan 4 eriväristä jämää: ruosteenvärinen, vaaleansininen, farkunsininen ja vaaleanharmaa. Ja 133 grammaa väheni kassistani :) Kokona noin 42, eli miehelleni sopivat sukat.
 Touhu on ollut piristämässä meitä monena päivänä. Eilen hän löysi hienon paikan nukkua :)
Juu, tosiaan, on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Mieheni sai 2 viikkoa sitten kuulla, että työpaikka on konkurssissa ja 2 viikkoa jatkuu työt. Maanantaina on vielä töitä ja sitten selviää jatko. Jokunen ostaja ehdokas on käynyt autoja katsomassa, mutta mitään varmaa tietoa ei ole mistään. On pistänyt hieman mielen matalaksi, vaan hengissä ollaan. Mieheni on kyllä töitä kysellyt, ja yksi mahdollinen työnantaja ehdokas soittelikin eilen. Peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin ja miehelläni jatkuu työt.
Kevätkin tuli sitten vauhdilla. Muutama sateinen päivä ja kukkapenkkini ovat paljaat :) Krookukset ja lumikellot kukkivat jo. Mutta nyt valmistautumaan kirpparikierroksella, mukavaa sunnuntai päivää :)

3 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Hyvin on sinun jämäkuu lähtenyt käyntiin, minunkin niin pitäisi vaan ei tullut lähdettyä reippaana tuohon.

peukutukset minultakin, että mies saa töitä.

Milli* kirjoitti...

Siinäpä vasta jämäpussillinen =) Miehekkään näköiset sukat olet jo saanut aikaiseksi.

Pidetään peukkuja, että mies saa töitä.

Unknown kirjoitti...

Noista langoista saat monet sukat tehnyä :)
Ja niin kuin sanoit, niitä AINA tarvitaan :)

Mukavaa viikonloppua ♥