maanantai 31. lokakuuta 2011

Kuulumisia

Hiljaista on taas ollut. Käsitöitä on pikkuhiljaa valmistunut, vaan ovat pysyneet hyvin pieninä. Muutaman pannulapun olen saanut valmiiksi, sekä myöskin tilkkuja tänne. Lisäksi osallistuin Lapaskuuhun. Ihan ekaa kertaa. Tavoitteenani on saada edes yhdet lapaset valmiiksi :) Ihan silleen varovaisesti aloitan...
Pakettia loskan tappotalkoisiin olen kasaillut. Hieman tuntuu vaikealta, mutta enköhän mä siitä selviä.
Kuvia löytyy, mutta en nyt niitä tänne laita. Saanpahan uuden postauksen vielä tänään :) Tai huomenna, riippuu siitä, miten ehdin ja jaksan.
Olo ei ole oikeastaan yhtään helpompi... Vaan päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Ensiviikon perjantaina uusi lääkäriaika, katsotaan sitten miten jatketaan.
Viikonloppu meni yllättävän hyvin. Lauantaina tehtiin puuhommia. Nyt on kaikki talven puut varastossa. Ja varasto on tupatentäynnä :)
Eilen käytiin ystäväni Maaritin luona sekä Ikeassa. Ikeasta taas tarttui mukaan vaikka mitä... mm. pari mattoa, kynttilöitä, pari punaista vaasia... Hauska päivä oli ja piristi mukavasti. Ikeassa ei varmasti ehditä enää ennen joulua käymään, vaan eipä taida olla tarvettakaan. Maarittia olisi sensijaan mukavaa nähdä vielä tämän vuoden puolella :)
Mutta nyt viemään poika eskariin, heillä on siellä tänään valokuvaus.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Paljonhan sulla onkin tekeillä )
Pian on täällä valmista esiteltävää.
Kiva kuulla, että päivittäin käyt blogissani :D