tiistai 24. maaliskuuta 2009

Heipä hei!

Vähän kuulumisia tähän väliin, kun en ole mitään käsitöitäkään saanut valmiiksi.
Töissä olen nyt kaksi päivää ollut. Tuntuu ihan kivalta. Hieman viime viikkoinen sairastelu vaikuttaa jaksamiseen, mutta huonomminkin voisi mennä. Päätä vaan tuntuu koko ajan särkevän ja lihakset olevan jumissa. Liittynee varmaan tuohon viime viikkoiseen.

Mitään ihmeellistä en ole tehnyt. Aloitin virkkaamaan uutta pöytäliinaa, kun olin ensin saanut päätettyä mallin... Siinä oli miettimistä, vaan sitten löysin sellaisen joka miellyttää. Anoppi kävi eilen vähän neuvomassa, ohje kun on vähän hankala, ainakin minulle... Samalla hän toi minulle aivan ihanan pääsiäisaiheisen ristipisto -kaitaliinan. Oih ja voih. Laitan kuvan kunhan saan kuvattua.

Muuten täällä on tosi rauhallista. Viikonloppuna suunniteltiin, että jos lähdettäis kahdestaan miehen kanssa Helsinkiin messukeskukseen messuille. Jotain puutarhaan, asumiseen ym se liittyi, en muista tarkempaa. Mutta mikään ei ole kuitenkaan vielä varmaa. Riippuu niin monesta asiasta.

Nuorimmainen oli hoidossa tehnyt aivan ihanan pääsiäisruoho "asetelman" ohrasta. Päällä oli tipujakin :o) Samalla olivat koristelleet muutaman pajunoksan. Kyllä se pääsiäinen vaan on kovaa vauhtia tulossa.

Tätini laittoi eilen viestiä, että serkultani ( kohta 15v) oli leikattu umpisuoli. Tarkempaa en tiedä, lauantaina hän oli ihan kunnossa, kun tätini kävi teellä. Nopeasti ne umpisuolet alkaa oikuttelemaan, jos on alkaakseen.

No joo, eiköhän tässä nyt ollut tärkeimmät. Pitää mennä laittamaan pyykit kuivumaan ja sitten katsomaan salkkarit ja virkkaamaan :o) Kirjoittelen taas lisää kun joudan.

Ei kommentteja: